Homma haltuun

Viikon olen nyt kärvistellyt tämän tuoreimman diagnoosini kanssa. Tuntui, että lääkitys ei yksinään suolistoni kuntoa kohenna (vaikka lääkäri sanoi, ettei ruokavaliolla olisi mitään merkitystä), kyllähän sillä ruoallakin täytyy joku merkitys olla. Aikani asiaa murehdittuani päätin, että kokeilen täysin viljatonta ja maidotonta ruokavaliota kahden viikon ajan. Sen jälkeen kokeilen pikku hiljaa gluteenittomia ruokia ja hapanmaitotuotteita. Voi olla, että siirryn keliaakia-ruokavalioon loppuelämäkseni. Maitotuotteista luopuminen harmittaisi, mutta minkäs teet jos massu ei tykkää. Siinä tapauksessa kuitenkin vaadin, että saan kuolinvuoteellani, mikäli sellainen on, viimeiseksi ateriakseni italialaista jäätelöä sekä kaikki Aino-jäätelöjen maut. Joka tapauksessa nyt alkaa tulehdus toivon mukaan rauhoittua, ainakin oireet ovat helpottuneet. Selkäkipu tosin vaivaa, mutta en ole varma liittyykö se suoliston tulehdukseen.

Hedelmöityshoidot etenevät aikataulussa. Eilen aloitin puregonin pistämisen syötyäni ensi clomeja sen viisi päivää. On muuten jännä, että ennen esikoista en saanut hoidosta juuri lainkaan sivareita (kuumia aaltoja lukuunottamatta), mutta nyt esim. clomeista tulee aina näköhäiriöitä. Samanlaisia kuin jotkut muutkin ovat netin keskustelupalstalla kuvanneet eli sellaisia varjokuvia, varsinkin kun siirtyy pimeästä huoneesta valoon ja erityisesti illalla. Koska näköhäiriöt ovat aina hävinneet noeasti ja loppuneet kokonaan clomikuurin loputtua, en ole asiasta ihmeemmin jaksanut huolestua. samoin myös päätin olla murehtimatta pronaxenin syömistäni. Eilenkin oli aivan järkky hedari ja kokeiltuani ensin kaikki muut keinot, taivuin aamuyöllä ottamaan pronaxenin, jotta saisin edes muutaman tunnin rauhallista unta. Ei se ovulaatio ole kuitenkaan ihan vielä käsillä ja lääkärini on minulle toistuvasti sanonut, ettei useita päiviä ennen ovulaatiota otettu lääke ovulaatioon vaikuta.

Nyt mielikin alkaa olla jo sillä mallilla, että uskon haavaisen paksusuolentulehduksen tuovan paljon hyvääkin tullessaan (vaikka uskomattomalta kuulostaakin). Ruokavalioni muuttui kertaheitolla terveellisemmäksi, sellaiseksi johon olen aina pyrkinyt, mutta johon en ole koskaan pystynyt. Paino on lähtenyt putoamaan ja toivon mukaan pääsen näistä muutamista liikakiloista eroon. Keventynyt olo tuntuu ja näkyy, toivottavasti myös munasarjoissa! :P Eikä lapsettomuushoitoja ole tässä viime viikkoina ihna kamalasti ehtinyt ajattelemaan, joten pää ei ole ihan niin hajoamispisteessä kuin aiempina kertoina. Nyt kun tulehdus vielä jollain tasolla jyllää kehossani, on raskautuminen yhtä todennäköistä kuin neitseellinen sikiäminen, mutta yrittänyttä ei laiteta... Tätä yrityskertaa en viitsi edes laskea yrityskerraksi. Lääkärini mukaan vielä kuusi kertaa voimme yrittää ovulaation induktiota ja jos ei sitten tärppää on osoitteena ivf. Näinhän olimme sopineet jo aiemminkin, mutta yrityskerrat nollautuivat kun se keskenmenoon johtanut hedelmöittyminen tapahtui (sillä se lasketaan onnistuneeksi hoidoksi vaikka lopputulos ei sitä anna ymmärtää).

Seuraava ultra on mitä ilmeisimmin torstaina. Jos pistokset tehoavat ja tahti on entisenlainen, ovulaatio on viikonloppuna. Ensi viikolla menen muuten verikokeisiin, joissa selviää myös kilpirauhasarvoni. Mielenkiinnolla odotan tuloksia!

Maha vaivaa, mahavaivaa

Minulla todettiin tällä viikolla haavainen paksusuolentulehdus eli colitis ulcerosa. Olen nyt loppuikäni sairas ja lääkkeiden varassa. Ei tähän tautiin kuole, mutta se voi aiheuttaa syöpää tms. kuolemaan johtavia juttuja.

Mutta kuollaanhan tässä kaikki kerran! Hyväksyn sairauteni, mutten alistu sille. Se saattaa aika ajoin rajoittaa elämääni, mutta en anna sen määritellä elämääni. Olen vain helpottunut, että kahden vuoden ajoittainen piina on ohi ja oireiden syy elvisi vihdoin. Minulle tauti puhkesi raskausaikana ja on sen jälkeen antanut ilmoittaa itsestään tasaisin väliajoin, varsinkin stressin aikaan. Keskenmeno, työkiireet yms. purkautuivat nyt sitten näin. Huomasin kyllä elokuussa, että pääkoppa oli kovilla, mutten arvannut sen heijastuvan vatsaani tällaisin seurauksin. Toivottavasti lääkkeet auttavat eikä tauti uusiudu (vaikka sen se kyllä varmasti tekee...).

Mutta sitten itse asiaan eli vauvaprojektiin. Keskenmenon jälkeen aloin syödä teroja ja ne toivatkin tädin kylään ennätysaikaisin. Nyt ei vuotoa oikeastaan tarvinnut odotella, vaikka normaalisti joudun odottelemaan niitä 4-11 päivää! CU-diagnoosista huolimatta (ja gastron ehdotuksen vastaisesti) päätin kuitenkin jatkaa aloittamaani clomi-hoitoa tutulla tripla-annoksella. Katsotaan nyt sitten mitä ultrassa näkyy. Jos ei näy mitään, aloitetaan piikit, jos näkyy kysta lopetetaan hoito. Kovin suurin odotuksin en tällä kertaa ole liikkeellä, sillä suolistovaivat varmasti vaikuttavat lopputulokseen negatiivisesti. Minulle itselleni on kuitenkin tärkeää, että sain gyneltä luvan jatkaa hormonihoitoja tässä kierrossa. Saanpahan muuta ajateltavaa vatsavaivojen sijaan.

Positiivinen postaus: Ihana kamala tauko

Enpä malttanut pysyä pois blogista reilua viikkoa kauempaa. Halusin vielä kerran yrittää saada projektinapin liitettyä blogiini ja nyt se onnistui! En tiedä mitä aikaisemmin tein väärin, mutta nyt ei ongelmia ollut. Vielä kun saisin otettua jonkun kivan syksyisen kuvan, jonka voisin liittää tekstejä piristämään... Toisten projektilaisten blogien lukeminen on ollut mielipuuhaani viime päivät. Kiitos hyvistä jutuista kanssasisaret!

Viikon ajan hoitotauko tuntui loistoajatukselta, ja olen päätökseen tyytyväinen yhä edelleen, mutta nyt sairas mieleni jo odottaa innolla tulevia yrityskertoja. Olen mielestäni päässyt keskenmenon (tai oikeammin sanottuna kemiallisen raskauden) yli ja valmis uuteen yritykseen. Nyt kuitenkin on aikaa tehdä jotain ihan muuta. Parasta hoitotauossa on:

* Saa käyttää aknerasvaa (joka sis. A-vitamiinijohdannaisia)
* Saa käyttää särkylääkkeitä, jotkai oikeasti auttavat päänsärkyyn
* Ei tarvitse aikatauluttaa seksiä
* Ei tarvitse laskea päiviä yhtään mihinkään
* Ei tarvitse hikoilla öisin
* Ei tarvitse kärsiä mielialanvaihteluista
* Ei tarvitse stressata mistään

Eli lyhyesti sanottuna kroppa ja pää saavat LEVÄTÄ. Elämä täyttyy muilla asioilla. Vaikken kyllä edelleenkään pääse minua vainoavia raskausmahoja pakoon...

Positiivisen postauksen negatiivinen pläjäys tulee sitten tässä...Sinä päivänä, jolloin sain tietää raskauden epäonnistuneen, soitin itkuisen puhelun ystävälleni, joka vielä joskus oli paras ystäväni. Hän yritti lohduttaa minua, vaikkei löytänytkään sanoja. Minusta tuntuu kuitenkin oudolta, ettei hän tuon puhelun jälkeen ole ollut minuun missään yhteydessä. Eikö hän uskalla? Olenko liian ahdistavaa seuraa? Olen hieman loukkaantunut, sillä eikö tosi ystävä soittaisi? Vain yksi "lapsellisista" ystävistäni on soittanut ja kysynyt kuinka jaksan. Muutoin ainoat, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta jaksamiseni suhteen ovat olleet lapsettomia ystäviäni. Toisaalta heidän seuraansa kaipaankin eniten. Harmi vaan, etteivät asu lähellä. Onneksi ensi viikolla matkustan tapaamaan heitä!

Ensi viikolla aloitan terojen syömisen. Siihen asti olen hormonivapaa! AH! =)

Piste

Sain siis reilu viikko sitten tietää, ettei raskaus jatkua alkua pidemmälle. Raskaustestien viivat haalenivat ja hcg oli liian alhainen. Lääkärin ohjeen mukaan jäin odottelemaan tyhjennysvuotoa ja tänään, piinaavien päivien jälkeen se vihdoin alkoi. Minusta tuntui, että ennen vuodon alkamista en voi päästä tästä asiasta yli.

Nyt tunnen olevani taas jotakuinkin oma itseni, tosin yhtä kokemusta kasvaneempi. Elämä osoitti taas epävarmuutensa. viikossa minäkin, kyyninen pessimisti, ehdin suunnitella tulevaa vaikka miten, vaan kuinkans sitten kävikään...Päivää ennen tuomion kuulemista ehdin myös ajatella, kuinka haurasta kaikki on. Alkio olisi silloin ollut vain hiekanjyvän kokoinen. Ja mitä kaikkea yhdelle hiekanjyvälle voikaan tässä maailmassa sattua!

Nyt pidämme kuukauden hoitotauon. Se ei ehkä olisi ollut välttämätöntä, mutta tunnen, että kehoni ja mieleni tarvitsevat sitä. Positiivista tässä kaikessa kurjuudessa oli se, että kehossani todella tapahtui jotain. Joku yritti aloittaa elämän, mutta hänen vuoronsa ei ollut vielä. Se vuoro tulee vielä. En luovuta.

Näiden sanojen myötä siirryn blogitauolle ainakin kuukaudeksi. Tsemppiä muille projektilaisille!

Kesken meni

Otsikko kertoo kaiken. En tiedä, miten jaksan jatkaa.

11 testiä

Heti alkuun totean, että olen ihminen, joka haalii itselleen liikaa tekemistä. Sen vuoksi blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle (varsinkin kun en oikein voi tehdä sitä muulloin kuin lapsen nukkuessa, jolloin olisi miljoona muutakin asiaa tehtävänä.) En myöskään jostain syystä ole saanut liitettyä projektinappia blogiini, kun jossain on blogspotin mukaan mukamas joku virhe. Että jos tämä blogi vaikuttaa juosten kustulta, niin sitä se on. Pahoittelut! Mutta nyt asiaan...

Viime keskiviikkona sängystä noustuani ajattelin hetken mielijohteesta tehdä Clearbluen raskaustestin. Tavallisesti kädet tärisee, eikä pakkaus meinaa aueta, mutta nyt ei ajatuskaan ehtinyt mukaan, joten olin ihan tyyni. Nesteen etenemistä ruudulla seuratessani olin havaitsevinani +-merkin piirtyvän ruutuun. Herranjumala, näenkö harhoja?! Mieskin näki saman harhan ja parin tunnin päästä kipitin apteekkiin hakemaan lisää testejä. Apteekin oma on lahjomaton, eikä siihen kunnon viivaa piirtynyt, mutta Clearbluen digitesti kertoi minun olevan "Gravid Raskaana1-2 viikkoa"! Sen jälkeen olen ostanut vielä 8 testiä, joihin kaikkiin on ennemmin tai myöhemmin piirtynyt viiva, jonka mukaan testi on positiivinen.

Meilläpäin ei harrasteta veritestejä, joten nyt vain kärvistelen ainakin ensi viikkoon, jolloin ehkä ultrataan ensimmäisen kerran.

Olen varpaillani.

If you're going through hell, just keep going.

Tuo Winston Churchillin lausahdus on uusi mottoni. Luin sen jostain naistenlehdestä ja se kolahti. Mielestäni se sopii myös syksyn projektimme teemaan, joka on positiivisuus. Itse en ole kovin positiivisesti ajatteleva henkilö, vaan elän ennemminkin periaatteella 'pessimisti ei pety'. Uskon kuitenkin, että tuo uusi "johtoajatukseni" auttaa minua suhtautumaan elämään ja hedelmöityshoitoihin rennommin, pää pystyssä.

En oikein uskalla käyttää lapsettomuushoito-sanaa omista hoidoistani kirjoittaessani. En myöskään käytä itsestäni termiä 'lapsettomuudesta kärsivä', vaikka ehkä haluaisinkin, sillä kärsin lapsettomuudesta vuosia ja olen taas hoidoissa. Mutta olisiko ko. termin käyttäminen kuitenkaan korrektia lapsettomia tai lastani kohtaan, sillä minullahan nimenomaan on yksi (hoidoilla alkunsa saanut) lapsi? Kuitenkin lapsettomuus tuntuu jotenkin kuvaavammalta kuin hedelmättömyys, joka kalskahtaa kliiniseltä lääkäritermiltä. Sana 'lapsettomuus' kaikuu juuri niin tyhjänä kuin tyhjä syli, se tuntuu niin kovalta kuin kivi sydämellä. Mutta silti tyydyn käyttämään jotain muuta termiä, jotten loukkaisi ketään. 

Olen ollut hieman blogitauolla lomamatkojen vuoksi. Hoidot ovat nyt piinailuvaiheessa ja viikonloppuna on taas SE päivä. Flunssa iski eikä mitään positiivisia oireita ole. Tissit ovat kuin nahkalaput, joten lippu on jo puolitangossa valmiiksi. Mutta. If you're going through hell, just keep going.