Tänään, tässä ja nyt

Aloitin tähän toiseen hoitokierrokseen valmistautumisen heti imetyksen lopetettuani. Aloin taas syömään metformiiniä, vaikken tiedä onko siitä oikeasti apua vai ei, ja kun teolutien avulla saatiin kuukautiskierto vihdoin "kellotettua", aloitin tutun hormonihyökkäyksen: clomifen (tripla-annos), puregon, pregnyl, lugesteron. Ensimmäinen hoito jouduttiin keskeyttämään kystan vuoksi, joten terolutit taas kehiin ja uusi yritys. Ovuloin! En tullut raskaaksi. No, uutta matoa koukkuun. Ovuloin! En tullut raskaaksi. Tai no, raskaustestin aika on vasta loppuviikosta, mutta kyllä minä kroppani tunnen ja tiedän, etten ole raskaana. Miksi ei taaskaan? Mitä teimme väärin? Mikä planeetta oli väärässä asennossa? Rukoilinko väärin? Olenko paha ihminen?

Kärsin migreenistä, joka paheni raskauden aikana ja joudun aika ajoin pitkin kiertoa syömään tulehduskipulääkkeitä. Pelkään tällä olevan negatiivista vaikutusta raskautumiseeni. Mutta en aina selviä kivun kanssa pelkällä panadolilla. Soitin viikko sitten teratologiseen tietopalveluun ja sieltä sanottiin, ettei pari tabua naprokseenia silloin tällöin haitttaa, mutta entä jos haittaakin?  Stressaan tästäkin ihan kamalasti ja sekin tietenkin vaikuttaa hedelmöittymiseen, kiinnittymiseen jne. jne. Loputon suo! 

Ensi kierrossa on ehkä hoitotauko lomamatkamme vuoksi, mutta emme haluaisi tauolle. Se varmaan tekisi hyvää, mutta haluaisin niin kiivaasti tulla raskaaksi! Nyt! Heti! Haluaisin silittää kasvavaa vatsaani, tuntea potkut, nähdä ultrassa sätkivän lapseni. Nyt kaikki tämä tapahtuu muille. Kaikille alle nelikymppisille ympärilläni. Tai ainakin melkein. 

Miten pääsen taas eteenpäin pettymyksen jälkeen? Miten kokoan itseni? En vielä tiedä.