Olen lykännyt menkkoja lugejen avulla jo muutaman päivän ajan, eikä vuoto ole vielä alkanut. Tänään on kyllä mahassa juilinut siihen malliin, että kohta hanat aukeavat. Mutta jos nyt saisi vielä pari päivää lykättyä. Mielenikin on kipuillut parin hieman paremman päivän jälkeen. En vaan kestäisi nähdä raskaana olevia ystäviäni, mutta urheasti olen kuitenkin heidän kanssaan aikaa viettänyt, jotta lapsellani olisi leikkikavereita. Kaikista paras olisi, jos voisi sulkea kaikki raskaana olevat ihmiset ajatuksistaan pois, mutta ei. He tunkeutuvat ajatuksissani kotiini, sänkyyni, uniini.
Pelottaa. Pelottaa niin kovin, ettei meille tule koskaan toista lasta, että lapseni joutuu olemaan ilman sisarusta. Olen luopunut jo suuresta osasta vauvatavaroista, antanut "lainaan", niin kuin minä niitä muka joskus vielä tarvitsisin. No saanpahan ainakin myytyä ne sitten, kun kukaan tuttu ei niitä enää tarvitse. Pahinta tässä kaikessa on odottaminen ja epävarmuus. Uuden kierron alun odottaminen, ultrien odottaminen, ovulaation odottaminen jne. jne. Kukaan ei ikinä voi luvata minulle varmasti, että hoidot onnistuvat. Itseltäni usko murenee päivä päivältä. En olisi uskonut tämän olevan näin tuskaista. Olisiko tämä näin kamalaa, jos en tuntisi yhtään raskaana olevaa tai näkisi yhtään vauvamahaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti