Itkettää

Minulla on niin paha mieli tänään. kaikki sai alkunsa kaverin fb-päivityksestä. Jäi äitiyslomalle. Ihan hymiön kanssa! Samalla sekunnilla kun luin päivityksen, sydämeni haava aukesi eikä kyynelille tule loppua.  Miksi minun pitää kärsiä hedelmättömyydestä? Eikö riitä se, että olen jo yhden kerran käynyt läpi tämän kaiken? Olenko minä oikeasti niin paha ihminen, ettei minulle toista lasta suoda? Olinko edellisessä elämässä paha? Miksi joudun kärsimään? Miksei minulla ole sellaista ystävää, joka oikeasti ymmärtäisi? Päättyykö kaikki tämä tuska ennen kuolemaa?

Niin paljon kysmyksiä. Eikä yhtään vastausta.

Vanha pitää rikkoa, jotta voi rakentaa uutta

Noilla sanoilla ystäväni lohdutti minua eilen. Niin moni asia on mennyt rikki nyt syksyllä; autoni, suoleni, vauvani. Mutta niin on täytynyt tapahtua, jotta uutta voisi syntyä. Autoni sain eilen kahden kuukauden korjaustalkoiden ja muutaman tuhannen eruon jälkeen takaisin ja jo se tuntui helpottavalta. Ehjää suolta en voi enää saada, mutta voin ainakin yrittää vaikuttaa siihen, että se ei rikkoutuisi enemmän. En tiedä, voinko saada uutta vauvaa, mutta voin ainakin tehdä kaikkeni sen eteen. Tuntuu, että jotain suurta on tapahtunut, kun vanha meni rikki. Nyt on tilaa uudelle.

Tänään on yllätyksekseni kp 1. Toivoin, että olisin saanut olla tämän viikon ilman hormoneja, mutta clomit on varmaan aloitettava ylihuomenna. En pidä clomeista yhtään, koska ne aiheuttavat niin paljon sivuoireita päänsärystä näköhäiriöihin, mutta ilman niitä pistokset eivät tehoa.

Mutta nyt keskityn tähän hetkeen. Juuri nyt on hyvä olla, ei koske mihinkään. Maailman murheet ovat muualla. Juuri nyt.

Tästä eteenpäin

Nega tuli, ei itkettänyt. Sen sijaan olo tuntuu vahvemmalta. Kyllä mä selviän. Kyllä se aurinko mullekin joskus paistaa. Nyt otan vaan rauhallisesti ja keskityn ajattelemaan positiivisesti. Pitäisköhän lainata joku self-help-opus psyykkaamaan itseäni...

Negatiivisen odotusta

Tajusin, että Positiivisen odotus-projekti päättyy n. kuukauden päästä, eli ennen seuraavan kiertoni loppua. Ei tullut positiivista meille, ei vaikka miten odotettiin. Sen sijaan tuli itku ja suoli poksahti. Ehkä minun pitäisi perustaa oma Negatiivisen odotus-projekti. Jos sillä olisi positiivisempi vaikutus...

Eniveis, viimeisiä Lugeja viedään ja vaikka virallinen testipvä on ensi ti, voin jo nyt kuuluttaa kirkossa, että Myytti ei tullut tästä(kään) kierrosta raskaaksi, sillä tissitutka paljastaa totuuden kaikkia testejä varmemmin ja aikaisemmin. Katse siis kohti uusia pillereitä ja piikkejä! Suoli on edelleen tulehtunut ja tilanne paheni alkuviikosta. Heti kun mässytin karkkia ja söin kebabin! Oli palattava takaisin viljattomalle terveyslinjalle (vaikka sallinkin itselleni yhden gluteenittoman pullan päivässä...) ja nyt verenvuoto on ilmeisesti loppunut. On hyvin vaikea sanoa, milloin suoli on tarpeeksi rauhallinen raskauden alkamisen kannalta, mutta siitä en voi ottaa stressiä, sillä stressi pahentaa näköjään suoleni tilan nopeasti. 

Pohdin tänään sitä, miksi tämä toisen lapsen saaminen on muodostunut minulle jonkinlaiseksi elämän ja kuoleman kysymykseksi. En kykene hyväksymään ajatusta siitä, ettei meille enää tule lapsia. Täydellisen lapsettomuuden olin jo valmis hyväksymään, mutta nyt minusta tuntuu niin pahalta ajatella, ettei poikamme saisi sisarusta leikkikaveriksi ja muutenkin kaveriksi elämään. Tiedän, että on paljon ainoita lapsia, jotka ovat täysin sinut itsensä ja elämänsä kanssa, mutta tiedän myös miten kivaa on, jos on sisko tai veli. Kaikkein eniten haluaisin siis toisen lapsen esikoiseni takia. 

Olin eilen seurakunnan päiväkerhossa lapseni kanssa. Siellä on aina hartaushetki, mikä tuntuu minusta välillä hieman ajanhaaskuulta, varsinkin kun yleisöstä suurin osa ei ikänsä puolesta tajua Jeesus-jutuista mitään. Mutta kerhossa on leikkiseuraa ja edullista, hyvää ruokaa. Eilen laitoin jauhot kurkkuun kaikille muille. Hartaushetkessä muutaman äidin, minä mukaan lukien, piti sanoa mistä ovat kiitollisia ja mitä pyytävät Jumalalta. Muut sanoivat olevansa kiitollisia rauhallisesta aamusta ja sateettomasta säästä (Haloo!! Jo on pienet murheet!), minä sanoin olevani kiitollinen siitä, että minulla on vain colitis ulcerosa ja toivovani toista lasta. Olen äideistä ainoa, jolla on vain yksi lapsi. Meni muut vähän hiljaiseksi. Toivottavasti saivat perspektiiviä omaan elämäänsä. 

Hartaudessa puhuttiin myös joistain liikennevaloista. Että joskus Jumala näyttää vihreää, keltaista tai punaista pyynnöille. Ai jaa. Ihanko totta!?! Että onko siellä olemassa joku vihreä valo jossain? Ei ole näkynyt täällä päin muutamaan hetkeen. Vanhoilla vihreillä meinasin kerran elokuussa päästä, mutta sekin matka katkesi. Punaista on näkynyt sitäkin enemmän. Voisiko sanoa, että joka reiästä! Että kiitos vaan Jumala. (No, nyt en varmaan enää saa mitään toiveita läpi...)

Älä lue tätä jos olet raskaana.

Varoitus: Seuraava teksti on loukkaava. Jos olet raskaana, älä lue eteenpäin.

Kylläpä taas vituttaa kaikki raskaana olevat! Onko teidän pakko tunkeutua tajuntaani?

Tää on aika syvältä

Johan sitä ehdittiin nelisen päivää olla ajattelematta oireita eikä ahistanut. Mutta nyt alkaa taas jälleen kerran kuuppa keittää kaikenlaisia toiveajattelukuvioita... pitänee hommata laskuvarjo, niin ei rysähdä niin korkealta alas... Luget aloitin tänään ja se on ikäänkuin lähtölaskenta.

Edelleen olen sitä mieltä, että jos nännikipua ei ole viikon päästä, on peli menetetty. Siihen olisi pitänyt viime kerrallakin luottaa, ei testeihin. Testata aion ensi viikon sunnuntaina Apteekin omalla, lahjomattomalla totuudentorvella. Siinä ei sitten auta itku markkinoilla, jos (kun) toinen viiva jää tulematta. Herkempiin testeihin en koske pitkällä tikullakaan. Ettei taas sitten luule liikoja...kun eihän se nyt voi onnistua, kun on tämä suolivaiva jne. Että viikon päästä sitä on taas mentävä eteenpäin kuin mummo lumessa. If only it were that simple...

Alea iacta est

Eilen oli ovulaatiopäivä! Testi näytti hymynaamaa ja pregnylin pistin jo tottuneen hormoninarkin elkein mahamakkaraan. Siitä n. 12 h ja alkoi aika helvetillinen kipu vasemman munasarjan kohdalla. Ei kyllä ole aiemmin ihan noin tuskaista ollut, liekö sitten johtunut paksusuolesta (koska siellä on tulehdus juurikin vasemmalla) vai keskenmenosta vai molemmista. Ei kyllä ihan seksileikit olleet päällimmäisenä mielessä, mutta pakkohan se oli. Mieskin oli flunssassa. No, onneksi tämän kuukauden yritykset on nyt yritetty (ei puhettakaan, että jaksaisi enää tänään tehdä, johan viime viikolla tehtiin kolmasti!) ja voi taas keskittyä muihin asioihin. Vai voiko? Vaikka sitä kuinka tolkuttaa itselleen, että nyt jos koskaan tätä homma epäonnistuu, niin silti toivo keikkuu korkealla. No, torstaina alkaa luget ja sitten odotellaan. Lauantaina olin muuten migreenin kourissa enkä ottanut tulehduskipulääkettä!! Hyvä mä! Ainoastaan täsmälääkkeitä senkin edestä... :/ No, vaihtoehtona olisi ollut sairaala...

Blogimaailmassa kaikilla tuntuu nyt olevan odottelun aika... Voimahymynaama kaikille! 8)